Kainuun prikaati Ylelle: Sotilaan loukkaantumisen aiheutti haupitsi – "Tapahtuu erittäin harvoin"

Kainuun prikaatin tykistörykmentin harjoituksessa tapahtunut onnettomuus oli "hyvin harvinainen", prikaatin esikunnasta kerrotaan Ylelle.

Maavoimat tiedotti lauantaina iltapäivästä onnettomuudesta, jossa henkilökuntaan kuuluva palkattu sotilas loukkaantui kovapanosammunnassa aseeseen tulleen toimintahäiriön vuoksi.

Kainuun prikaatin esikuntapäällikkö Asko Toivanen kertoo Ylelle, että onnettomuudessa mukana ollut ase oli haupitsi 122 H 63 eli kenttätykki.

Onnettomuus tapahtui Kuhmon Vuosangassa ampuma-alueella noin kello 11.

– Aseen toimintahäiriöstä johtuen aseen takana tapahtui räjähdys. Sen seurauksena aseella toiminut, henkilökuntaan kuuluva sotilas menetti hetkeksi tajuntansa, mutta virkosi noin minuutin tai kahden kuluttua, Toivanen kuvailee.

Toivanen sanoo, ettei loukkaantuneelle henkilölle sattunut tämänhetkisen tiedon mukaan mitään vakavampaa. Loukkaantunut sai tapahtumapaikalla ensihoitoa, ja hänet vietiin ambulanssilla Kainuun keskussairaalaan jatkohoitoon.

– Tämä on erittäin harvinaista tällä tykkikalustolla. Tällaista tapahtuu erittäin harvoin, Toivanen toteaa Ylelle.

Tapahtuneesta ei aiheutunut vaaraa muille. Onnettomuuden aiheuttanut ase tutkitaan. Toivaselle tulleen tiedon mukaan jokin aseessa oli rikki.