Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom lievensi osavaltion kaikkien 548 kuolemaantuomitun rangaistukset elinkautiseksi vankeudeksi. Asiasta kertovat muun muassa BBC ja New York Times.
Kyseessä on Yhdysvaltojen nykyhistorian laajin kuolemantuomittujen "vapautus", The Guardian kertoo.
Newsom ilmoitti päätöksestä kirjeellä, jossa kuvaili ratkaisua vaikeaksi, mutta oikeudenmukaiseksi. Hän kertoi ajattelevansa, että osavaltio ei moraalista syistä voi tappaa vankeja, vaikka moni kalifornialainen kokeekin, että julmien rikosten tekijät ansaitsevat kuolemantuomion.
– Uskon vakaasti, että valtion hyväksymä tappaminen on ristiriidassa Kalifornian arvojen kanssa, horjuttaa oikeusjärjestelmämme perusteita ja heikentää meistä jokaista, Newsom kirjoitti.
Newsomin mukaan rangaistuksen muutoksen johdosta rikolliset voivat kuolla unohduksissa samalla, kun ihmiset muistavat uhrit ja kunnioittavat heitä.
Päätös ei ole yllätys Kaliforniassa, joka ei ole teloittanut yhtäkään vankia vuoden 2006 jälkeen.
Newsomia pidetään yhtenä mahdollisista presidenttiehdokkaista Yhdysvaltojen vuoden 2028 vaaleissa.