Onko kirkko kaikille vai ennen kaikkea uskoville? – Länsi-Savo perkasi seurakuntavaalien jakolinjoja Mikkelissä 26.10.2026 14:26
Päätoimittajalta | Voihan barokkikonsertti! – Uskonto ja kulttuuriperintö sopivat kouluun, kunhan säännöt muistetaan 11.11.2024 19:45
Päätoimittajalta | Miltä maailma näyttää Mikkelin hiippakunnassa? – Piispanvaalin ratkaisevat maltilliset keskitien kulkijat 27.5.2023 18:30
Päätoimittajalta | Piispanvaali linjaa kirkon suuntaa – Äärilaitojen äänitorvi vie kohti marginaalia 3.12.2022 18:00
Seurakuntien ylijäämien yhteissumma on kasvanut reippaasti evankelis-luterilaisen kirkon jäsenkadosta huolimatta – talousvaikeudet johtavat silti moniin liitoksiin 13.7.2021 5:00
Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispainkokous kokoontuu tällä viikolla Mikkelissä 25.1.2021 16:15
Kirkon väki pyörittää usein iltapäivätoimintaa – kouluissa esimerkiksi askarrellaan kirkkomaskotteja 20.10.2020 5:00
Kauneimmat joululaulut voivat kajahtaa tänä vuonna esimerkiksi metsäkirkoissa ja parvekkeilla – jopa miljoonan suomalaisen suosikkitapahtumille etsitään koronan vuoksi uusia muotoja 10.10.2020 9:02
Pääkirjoitus: Kirkon pitää itse löytää ratkaisu – Teologiset kiistat eivät ratkea oikeudessa 27.9.2020 11:15
Talousvaikeuksiin joutuneet seurakunnat saamassa miljoonien koronatuen sekä Kirkon keskusrahastosta että valtiolta 17.6.2020 5:00
Kirkolla on edessään säästötalkoot, kun jäsenet ja kirkollisverot hupenevat – Etelä-Savon edustajien mukaan työntekijöiden vähennykset ovat välttämättömiä 15.2.2021 16:57