Lokakuu häämöttää, mutta säässä nähdään käänne lämpimämpään

Sää lämpenee ensi viikolla.

Suomeen on ensi viikolla luvassa ajankohtaan nähden selvästi tavanomaista lämpimämpää säätä, ennustaa Ilmatieteen laitos. Samalla sateet vähenevät ja aurinkoisen sään todennäköisyys kasvaa.

Aurinkoisina päivinä lämpötila voi nousta etelässä ensi viikolla reilusti 15 asteen yläpuolelle.

– Merkkejä poutaisen sään jatkosta ensi viikkoa pidemmällekin on olemassa, mutta ennusteen epävarmuus kasvaa selvästi näin pitkälle mentäessä, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Oskari Rockas tiedotteessa.

Ennen lämpöä sataa

Sen sijaan lähipäivinä luvassa on epävakaata säätä sateineen. Sateita kertyy laajalti 10–25 millimetriä, mutta paikoin sademäärä voi olla tätäkin suurempi.

Tänään sataa eniten maan etelä- ja itäosassa, huomenna sateet painottuvat etelään. Myöhemmin viikonlopun aikana vielä yksi sadealue liikkuu Suomen yli itään, ja sateita saadaan koko maan pituudelta.

– Matalapaine voimistaa tuulia lähipäivinä etenkin eteläisillä merialueilla. Tuuli voi olla ajoittain puuskaista myös maan etelä- ja itäosassa etenkin rannikon läheisyydessä, Rockas sanoo.

Sunnuntaina sää selkenee ja poutaantuu sadealueen jälkipuolella lännestä alkaen.