Jaloruusu ja harakankello sopivat yhteen – luonnonmukaisuus yleistyy pihoilla ja puutarhoissa 28.5.2022 14:52
Tolvasten Kettulanlahden kivikodissa on neliöitä liiaksikin asti – "Kissoilla on oma nojatuoli, marsuilla taas ihan oma huone" 27.5.2022 12:00
Hirvensalmen uusi päiväkoti täyttyi heti lapsista, ja töitä riittäisi useammallekin – Tilat miellyttävät lapsia ja henkilökuntaa, mutta parhaat leikit syntyvät ulkona 23.5.2022 11:22
Innokas aarimaaviljelijä Kaija Nyyssönen ei ole aikoihin ostanut mitään kasviksia kaupasta – Mikkelin 4H jakaa aarimaat arpomalla kovan kysynnän vuoksi 22.5.2022 12:00
Arkistosta | Kun Länsi-Savon toimittajan Arja Reinikaisen nurmelle alkoi ilmestyä kontiaisten multakasoja, hän hankki pihaansa ultraäänilaitteen – Laitteen vaikutus oli yllättävä 9.5.2022 10:58
Koti | Kun maatilan töiltä ei riittänyt aikaa lähteä antiikkimessuille, Marianne Häkkisen perhe perusti omat – Nyt nuori nainen asuu yksin tilalla, joka on sisustettu huutokauppalöydöillä ja kunnostettu historiaa kunnioittaen 29.4.2022 13:47
Kaupunginosat | Tätä et tiennyt Emolasta: Vuonna 1919 Mikkelin kaupunginvaltuusto halusi laittaa stopin "esikaupungin puolella asustelevien joutilaiden vetelehtijöiden mellastelulle ja raiskaamishalulle" 3.4.2022 9:10
Tekijä | Osaamattomuus laittaa omaa pihaa johti siihen, että mikkeliläisestä Nina Lokosesta tuli puutarha-alan ammattilainen ja kukkakaupan työntekijä 17.3.2022 18:13
Tilavuus ja valoisuus sinetöivät päätöksen – Jonna Rossi ja Taneli Ikonen muuttivat kerrostalosta maaseudulle 300 neliön kouluun 25.2.2022 12:00
Mikkeliläiseltä Anne-Mari Laukkaselta vietiin arvokas takki kirpputoripöydästä – Kun varas iskee kirpputorille, poliisia ei välttämättä kiinnosta 21.2.2022 4:00
Suomiset yhdistivät talon rakentamisen, pikkulapsiarjen ja päivätyön – "Välillä näytin aivan zombielta" 11.2.2022 12:00
5 villisikaa jouduttiin lopettamaan Korkeasaaressa – syynä Kruunusiltojen rakennustyömaan melu 4.2.2022 12:02
Talo rakennettiin murhapolton jälkeen, viimeinen asukas näki navetan ylisillä muumioituneen kissan – tällainen on Heikki Tarvaisen tyhjillään olevan lapsuudenkodin tarina 23.1.2022 7:00
Jopa perheen Piki-koiralla on kotivara, josta riittää syötävää kahdeksi kuukaudeksi – erityisluokanopettaja ja survivalisti Pasi Karosto on jo vuosien ajan ollut valmis katastrofiin 9.1.2022 7:00
Helsinkiläiset Cederströmit aikoivat hankkia vain kesäasunnon, mutta Kangasniemen perukoilta löytyikin ykköskoti – Pariskunta remontoi yli satavuotiasta taloa lapsiperheen asunnoksi, mutta alkuperäistä henkeä kunnioittaen 9.1.2022 4:00
Vanhan kansakoulun uusi komento – Korpiklaani-yhtyeen päällikkö Jonne Järvelä teki koulun juhlasaliin komean kotistudion 7.1.2022 12:00
Taloyhtiön lutikkaongelman taustalla on usein elämänhallinnan vaikeudet – hätiin tulee Ansa-koira, jonka nenää ei petetä 7.1.2022 19:12
Metsähiiret voivat hakeutua pakkasilla suojaan myös autoihin – konepellin alta saattaa löytyä ruokavarasto tai matkustamosta papanoita 26.12.2021 18:18
Pariskunta elää unelmaansa Savon radan kyljessä – Yli satavuotiaassa ratamestarin talossa on huone, joka mykistää vierailijat 25.12.2021 18:00 Länsi-Savo lähti katsomaan, mitä Savon radan vanhoilla asemilla nykyisin tapahtuu – Vuolingolla vastaan tuli kissa nimeltä Kissa ja Lamminmäessä todellinen yllätys 22.3.2022 9:55
Länsi-Savo lähti katsomaan, mitä Savon radan vanhoilla asemilla nykyisin tapahtuu – Vuolingolla vastaan tuli kissa nimeltä Kissa ja Lamminmäessä todellinen yllätys 22.3.2022 9:55
Kuva: "Savua leviää runsaasti" – näin Meiran kahvipaahtimon tulipalo vaikuttaa liikenteeseen Vallilassa 20.12.2021 14:16
Joulusisustuksissa suositaan perinteisiä joulukukkia ”uudella twistillä” – Jutustamme saat vinkkejä jouluisten viherkasvien hoitoon 17.12.2021 12:00
Puuaitaan juuttunut jänis kylmettyi pahasti – pelastuslaitos otti heikkokuntoisen eläimen lämmittelemään, jos se vielä virkoaisi 30.11.2021 14:00
Riikka Felinin sisustama lapsuudenkoti Myrskylässä keräsi kehuja Suomen kaunein koti -kisassa – "Salainen haaveeni oli muuttaa takaisin isovanhempieni rakentamaan taloon" 26.11.2021 7:00
Kun Hirvensalmen Tuukkala oli Suomen köyhin kylä, ottivat kyläläiset lööpeistä kaiken irti ja järjestivät pulailtamat – Nyt tuukkalalaiset riemuitsevat Etelä-Savon vuoden kylän tittelistä 23.11.2021 18:00
Noin 600 ulkotulta, sata soihtua ja kynttilälyhtyjä – Kokeilusta ja oman tienpätkän valaisemisesta kasvoi yli 14 kilometriä pitkä valokuja 20.11.2021 19:37
Tulet valaisevat Koivakkalantien jälleen lauantaina – Autoilijoiden toivotaan ajavan Hietasentieltä Otavan suuntaan 18.11.2021 17:00
Mäntyharju sai oman Olavinlinnan – Jukka Kytömäki työsti 2500 kilosta betonia ainutlaatuisen pihakoristeen 14.11.2021 17:17
Särkänniemen pitkäaikaisin delfiinikouluttaja Kai Mattsson työskentelee nyt pallokalojen ja bambuhaiden kanssa – Kotiinsa hän on pelastanut lukuisia eläimiä, joita myös omat lapset hoitavat 14.11.2021 11:48
Rotat viihtyvät Mikkelin keskustassa nyt kaupungin virastotalon nurkilla – Lokakuussa alkanut syötittäminen suoraan pesiin ja myrkkylaatikoin jatkuu edelleen 12.11.2021 17:08
Mikkelin rottatilanne on paha, kertoo tuholaistorjuja Teppo Salonen, jota työllistävät myös elintarviketuholaiset – Korona on vaikuttanut selvästi iljettävän verenimijän yleisyyteen 30.10.2021 12:00
Miten käy kylien seurojentalojen, kun nykyinen talkooväki ei enää jaksa? Mäntyharjun Nurmaalla talkoillaan kokeneella joukolla remonttia 123 vuotta vanhaan kouluun 24.10.2021 19:00
Braedan Entermann myi talonsa Australiassa ja muutti perheineen Mikkelin maaseudulle – Vapaaehtoisjoukko hankki 26 rakennusta "omakotitalon hinnalla" ja rakentaa nyt lähetystyöntekijöiden koulutuskeskusta 14.10.2021 6:00
Onnittelemme | Marjatta Valkonen luovutti jopa oman tilan navetan kylätoiminnalle – Palkittu kangasniemeläinen kyläaktiivi ei tunne jääneensä mistään paitsi 13.10.2021 18:00
Romu-Salmisen miljöö katoaa Mikkelin keskustan kupeesta, mutta vanhaa tavarahistoriaa pannaan kiireellä talteen – Länsi-Savo pääsi kurkistamaan, mitä entisen romu- ja lumppuliikkeen tiloihin kätkeytyy 12.10.2021 15:24
Mikkelin Möyhentäjä | Olipa kerran tosi hullunkurinen perhe joka asui kaupungissa joka ei ollut suuren suuri muttei pienen pienikään – onneksi sellaista perhettä ei voi olla olemassa kuin sadussa 2.10.2021 9:00
Mikkeli etsii tarjouskilpailulla rakentajaa Pankalammen rannan Hobittilalle – Saattotien toisella puolella odottaa Repunpää myös jatkokäyttöä 22.9.2021 6:00
Syyttäjä vaatii kahdelle miehelle elinkautista murhasta – mies ammuttiin kerrostalon pihalle Järvenpäässä keskellä päivää 20.9.2021 14:27
"Poikkeukselliselle" Mikkelin Moision sairaala-alueelle toivotaan vetovoimaa uudesta asemakaavasta – Maanomistaja luonnehtii arvorakennusten olevan "taakka, kunnes niihin löytyy jokin ratkaisu" 31.8.2021 8:46
Sunnuntainen takaa-ajo Mäntyharjun keskustassa aiheutti lukuisia vaaratilanteita – Etsintäkuulutettu mies kaahasi huumausaineissa poliisia karkuun pitkin kävelyteitä ja piha-alueita 26.8.2021 14:46
Mikkelissä puistojumpataan lauantaina lähes koko päivä – Satavuotias kansalaisopisto tarjoaa makupaloja uusista liikuntalajeista 26.8.2021 7:00