Opetusministeri Andersson: Oli oikea päätös, ettei annettu yleistä etäopetussuositusta 9.2.2022 18:01
Mikä on koronatilanne kouluissa ja päivähoidossa? Seuraa suorana ministeriön ja THL:n tiedotustilaisuutta kello 9 alkaen 9.2.2022 9:35
Sodan ja rauhan keskus Muisti saa huomattavan avustuksen valtiolta – Pysyvän jalansijan saaminen vaatii vielä työtä, sanoo tiedekeskuksen johtaja Olli-Pekka Leskinen 4.2.2022 18:37
Veikkauksen voitot siirtyvät valtion budjettiin – nykyisten edunsaajien tulotaso säilyy kolme vuotta puolueiden sopimana 4.2.2022 16:55
Hallitus antoi vuoden ensimmäisen lisätalousarvioesityksen – määrärahoja kasvatettaisiin 547 miljoonalla eurolla 3.2.2022 16:35
Demarinuoret hermostuivat Pekingin olympialaisiin matkustavaan ministeri Kurviseen: "Valtioneuvoston on syytä kieltää lähteminen" 28.1.2022 16:26
Hallituksen tuorein linjaus ei ehtinyt vaikuttaa avin kertomiin koronakevennyksiin – uusia päätöksiä voi tulla "tiuhaan tahtiin" 28.1.2022 17:28
Marin ja Andersson: Kulttuurin ja liikunnan rajoitusten ennakoitua nopeampaa purkamista harkittava 26.1.2022 15:19
Sisäministeriö suosittaa liputusta Alvar Aallon syntymäpäivänä suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun kunniaksi 24.1.2022 13:58
Opetusministeri Li Andersson (vas.) sanoo, että pienryhmäopetuksen lopettaminen ei saa olla kunnille säästökeino – Savonlinnassa piipahtanut ministeri vahvisti, että laki Savonlinnan sairaalan jatkoluvasta on valmisteilla 16.1.2022 17:02
Kuusi yliopistoa ja yhdeksän ammattikorkeakoulua saa uusia koulutuslinjoja – Tieteentekijät kritisoi uuden rahoituksen puutetta: "Resursointi laahaa perässä" 10.1.2022 15:09
Opetusministeri Andersson ei usko, että koululaisten kotitestejä saadaan heti käyttöön – valtiovarainministeri Saarikko kehottaa kuntia yhteistyöhön testien hankinnassa 9.1.2022 11:32
Hallitus suosittaa kaikkia alueita sulkemaan yleiset tilat, myös lasten ja nuorten harrastuksilta – etäkoulusuositusta ei annettu, ravintoloiden täyssulkua mietitään 8.1.2022 7:28
Hallituksen koronaministeriryhmässä "vahvaa tahtoa siihen, ettei laajaa etäkoulusuositusta tarvitsisi antaa" – neuvottelujen arvioidaan kestävän myöhään 8.1.2022 7:22
Ministeri Kiuru: Pelkään, että kouluihin palaaminen ei ole ensi viikolla turvallista – koronaministeriryhmä kokoontuu iltapäivällä 7.1.2022 15:19
Suurten kaupunkien opetuksesta vastaavat johtajat eivät kannata etäopetukseen siirtymistä, myös infektioasiantuntijat tyrmäävät ajatuksen 6.1.2022 23:32
Esikoulua ja 1.–3. luokkia ei esitetä etäopetukseen, sanoo Varhila – OAJ haluaisi etäopetukseen kaikki 6.1.2022 19:24
OAJ kannattaa ministeriön ehdotusta etäopetukseen siirtymisestä ja vaatii pikaista päätöstä 6.1.2022 9:34
Hallitus yrittää valmistella nopeasti muutoksen koronapassisäännökseen – sallisi käytön matalan riskin tilaisuuksissa 29.12.2021 17:12
Hallitus vetää hätäjarrusta, koronapassi osittain pois käytöstä kolmeksi viikoksi – tarkoitus on vähentää aikuisten kontakteja 22.12.2021 17:55
Ministeri Kiuru: "Kaikki hätäjarrun kriteerit täyttyvät tällä hetkellä selvästi", konsertit ja urheilutapahtumat onnistuvat tietyin ehdoin – katso tallenne 22.12.2021 10:23
Ravintoloiden aukioloaikoihin kiristyksiä ja koronapassiin rajoituksia, lapsilla lähiopetus jatkuu 22.12.2021 9:06
Emma Kari: Vihreät toivovat, että koulurajoituksiin tai etäopetukseen ei tarvitsisi mennä 21.12.2021 16:27
IL: Hallitus laittaa koronapassin hyllylle – Suomeen käytännössä laaja sulkutila joulun jälkeen 21.12.2021 13:35
Ministeri Kurvinen kertoo korkeakoulujen uusista aloituspaikoista – lisäpaikkoja tulossa eri puolille maata 20.12.2021 3:08
Suomeen esitetään opettajarekisteriä – tukisi koulutustarpeiden ennakointia ja koulutuksen kehittämistä 17.12.2021 13:24
Suomenniemen nuorisoseuralle 5 500 euroa seurantalojen korona-avustusta – Katso muut tuen saajat tästä 16.12.2021 17:56
Ministeri Harakan valtiosihteeriksi demarivaikuttaja Kari Anttila, Pilvi Torsti hoitovapaalle 9.12.2021 15:04
Ruotsin tuore pääministeri Andersson nimitti hallitukseensa ministerit ja julkisti hallitusohjelman 30.11.2021 16:38
Mikkelin yliopistokeskus sai puoli miljoonaa lisärahoitusta – Potti käytetään kestävän talouden kehittämisohjelmaan 29.11.2021 15:01
Hallitus etsii parannuskeinoja varhaiskasvatuksen ongelmiin – Andersson: "Palkkaukseen mahdollista puuttua vain paikallisesti" 23.11.2021 19:35
Opetusministeri: Koulujen syytä tiedottaa "niin avoimesti kuin mahdollista" koronatartunnoista ja -altistuksista 23.11.2021 22:34
Li Andersson ihmettelee Annika Saarikon menokehyskommentteja: "Tuntuu varjonyrkkeilyltä" 21.11.2021 16:12
Jussi Tanner johti Kabulin evakuointioperaatiota ja järjesti opetusta al-Holin suomalaislapsille: Presidentti Halosen hehkuttama virkamies palkittiin Kansanvalistusseuran sivistyspalkinnolla 12.11.2021 14:10
Kokoomus lupaa hallitusta vähemmän velkaa sekä panostuksia tutkimukseen ja koulutukseen, muttei kerro leikkauslistaansa 12.11.2021 5:00
Kulttuurialan kurimuksesta puhunut Paula Vesala tienasi jättitulot: vaati omia verotietojaan salattavaksi 10.11.2021 13:33
Esittävän taiteen tukemiseen uusi valtion ja säätiöiden rahasto – tavoitteena pysyvä parannus taiderahoitukseen 9.11.2021 16:37