"En halua, että minut liitetään alkoholin käyttöön" – Nuoret juhlistavat kesäloman alkua Mikkelissä kavereiden kanssa hengaillen 2.6.2022 18:30
Mäntyharju maksoi koululaiselle hyvitystä syrjinnästä, kun osallistuminen luokkaretkelle ei onnistunut – "Luontopolku tiedettiin huonokuntoiseksi", sanoo liikuntavammaisen pojan äiti 30.5.2022 18:00
Väkivaltaisen oppilaan erottaminen koulusta helpottuu – kurinpitoa koskevat lakimuutokset voimaan elokuussa 30.5.2022 5:00
"Jälki-istuntoakin tuli vähästä, pitkiäkin" – Vuonna 1961 valkolakin saaneet Mikkelin lukiolaiset kokoontuivat jälleen Tuomiokirkon portaille 24.5.2022 18:00
Hirvensalmen uusi päiväkoti täyttyi heti lapsista, ja töitä riittäisi useammallekin – Tilat miellyttävät lapsia ja henkilökuntaa, mutta parhaat leikit syntyvät ulkona 23.5.2022 11:22
Vihdoin irti koronarajoituksista! Päivistä tärkein kokosi Mikkelin jäähallille 234 nuorta tanssimaan – Katso kuvat 20.5.2022 17:35
SUH: Lähes kaksi viidesosaa kunnista arvioi koronarajoitusten heikentäneen lasten uimataitoa – "Pahimmillaan uimahalli on ollut suljettuna yli vuoden" 19.5.2022 11:42
Miten paljon aikaa perheenäidillä menee lasten asioiden hoitoon eri sovelluksissa? – Mikkeliläiset Annika Marttinen ja Johanna Arola pitivät kirjaa viikon ajan 16.5.2022 4:00
Reilusti yli 2 000 Ukrainasta paennutta on perusopetukseen valmistavassa opetuksessa Suomessa 12.5.2022 13:50
Koulujen tuki oppilaiden liikunnalle ja kouluruokailusuositusten noudattaminen vähenivät koronan aikana – "On tärkeää, että koronavuosien toimintatavat eivät jää pysyviksi" 10.5.2022 12:29
"En ole enää muutamaan vuoteen ollut varma siitä, miltä kuraattori, terveydenhoitaja tai psykologi työpaikallani näyttävät", sanoo mikkeliläinen opettaja Merja Kankaanpää – Länsi-Savo kysyi OAJ:n aktiiveilta, miksi opettajat ovat olleet lakossa 10.5.2022 4:00
Opettaja lähetti oppilailleen kuvia paljaasta ylävartalostaan ja sukuelimestään Nurmijärvellä – tuomittiin ehdolliseen ja viralta pantavaksi 6.5.2022 15:19
Nuori nainen sai lakkinsa ja Enni ensimmäisen vappupallonsa – Katso kuvat ja video Xamkin opiskelijoiden suorittamasta lakituksesta 30.4.2022 19:14
Juvalla vietettiin ilon ja vauhdin päivää perjantaina, tässä ovat Juvan wanhat vuosimallia 2022 – Katso kuvat! 22.4.2022 20:26
Mitä kuuluu, Kalis? Jututimme 10-vuotiaan Kalevankankaan yhtenäiskoulun konkariopettajaa, tuoretta talonmiestä ja kasiluokan oppilasta siitä, millaista koulun käytävillä nyt on 24.4.2022 13:20
Vastaa kyselyyn: Helpottavatko sovellukset arkea vai ärsyttävätkö ne? Haluaisitko hoitaa yhteydenpidon kouluun tai harrastuksiin ilman sovellusta? 19.4.2022 11:16
Venäjän hyökkäykseltä piiloutuneiden ruumiita jäi rakennusten kellareihin – BBC:n video näyttää "poikkeuksellisen" tuhon Kiovan lähellä Borodjankassa 14.4.2022 15:08
Mikkelissä pohditaan sopivia koulutiloja Ukrainasta tulleiden lasten ryhmälle – Valmistavaan opetukseen palkattiin jo opettaja 24.3.2022 19:24
Mikkelin kaupunginhallitus hyväksyi tämän vuoden säästölistan, mutta perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja Miksein leikkaukset peruuntuivat – Päätökset uimahalleista, lentokentästä ja Suomenniemen koulusta siirtyivät 22.3.2022 15:31
Kolmasluokkalainen lapsi joutui veden varaan kauppatorin rannassa Savonlinnassa – Liukui veteen rannassa olleen lumikasan päältä 23.2.2022 16:13
114-senttinen Joose Jeskanen, 17, ei pääse huvipuistossa haluamiinsa laitteisiin, mutta on harrastanut uimahyppyjä ja saa pian ajokortin – "Kaupassa haen mieluummin jakkaran kuin pyydän apua" 20.2.2022 7:00
Ylöjärvellä opetetaan tunnetaitoja omana aineena – voi vähentää kiusaamista ja rasismia sekä parantaa keskittymistä 19.2.2022 13:53
Puumala havittelee lisää yläkouluikäisiä muilta paikkakunnilta – Oppilaita houkutellaan luontoretkillä ja asuntolalla, joka on jo remontoitu ensi syksyksi 19.2.2022 9:00
Espoolaiseen kouluun jouduttiin palkkaamaan vartija – taustalla karu välikohtaus, joka vei oppilaan sairaalaan 16.2.2022 8:26
Hätkäyttävä havainto neuvolan väeltä: maskien maailmassa eläneet vauvat eivät välttämättä osaa reagoida ihmisten ilmeisiin, ja tämä voi vaikuttaa myöhemmin älykkyyteen 14.2.2022 5:00
Helena Kastikainen aloitti työt 12-vuotiaana, parikymppisenä hän oli yksi Suomen nuorimmista tavaratalojohtajista – pitkään hän ajatteli, ettei voi tehdä kaikkea haluamaansa, koska jätti lukion kesken 13.2.2022 7:00
Yhden kuraattorin vastuulla voi olla jopa 1 500 nuorta – valtaosa suurista kaupungeista rikkoo lain mukaista kuraattorimitoitusta, selvisi Uutissuomalaisen kyselyssä 12.2.2022 5:00
"Teitä painaa työaamut, meitä ei" – Karkit lensivät ja abien huudot raikuivat Mikkelin penkkariajelulla 11.2.2022 8:31 "Heipä hei, tässä me mennään", Juvan abiturienteilla penkkaripäivä, ja kuorma-auto kyyditsi abeja kirkonkylällä – Katso kuvat! 10.2.2022 15:49 "Salee tulee älliä": Kangasniemen lukion abit viettävät penkkaripäivää – Katso video! 10.2.2022 15:47 Katso kuvat | No nyt oli värikästä joukkoa liikenteessä! – Pieksämäen lukion abit pääsivät penkkariajelulle 9.2.2022 18:46
"Heipä hei, tässä me mennään", Juvan abiturienteilla penkkaripäivä, ja kuorma-auto kyyditsi abeja kirkonkylällä – Katso kuvat! 10.2.2022 15:49
"Salee tulee älliä": Kangasniemen lukion abit viettävät penkkaripäivää – Katso video! 10.2.2022 15:47
Katso kuvat | No nyt oli värikästä joukkoa liikenteessä! – Pieksämäen lukion abit pääsivät penkkariajelulle 9.2.2022 18:46
"Heipä hei, tässä me mennään", Juvan abiturienteilla penkkaripäivä, ja kuorma-auto kyyditsi abeja kirkonkylällä – Katso kuvat! 10.2.2022 15:49
"Salee tulee älliä": Kangasniemen lukion abit viettävät penkkaripäivää – Katso video! 10.2.2022 15:47
"Nenä on pysynyt pinnalla, mutta pelivarat on syöty" kuvaa pelastuspäällikkö Tuomo Halmeslahti – Pelastuslaitoksella, Mikkelin opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa ei merkkejä henkilökunnan joukkosairastumisista 9.2.2022 18:00
Katso kuvat | No nyt oli värikästä joukkoa liikenteessä! – Pieksämäen lukion abit pääsivät penkkariajelulle 9.2.2022 18:46 Penkkarikarkit lentävät sittenkin – Mikkelin lukiolta lähtee torstai-iltapäivänä yhdeksän auton kolonna liikkeelle 7.2.2022 13:15
Penkkarikarkit lentävät sittenkin – Mikkelin lukiolta lähtee torstai-iltapäivänä yhdeksän auton kolonna liikkeelle 7.2.2022 13:15
Penkkarikarkit lentävät sittenkin – Mikkelin lukiolta lähtee torstai-iltapäivänä yhdeksän auton kolonna liikkeelle 7.2.2022 13:15
Mikkelin Tuppuralan koulu on toiminut 50 vuotta – Eläköityvä rehtori perusti väestösuojaan koulumuseon, jossa vieras voi sijoittaa itsensä vanhaan koulukuvaan 3.2.2022 15:31